Karhun kalanpyynti

eli miksi karhulla ei ole häntää

Listen this!

Kettu oli kaivanut kuopan lumeen ja alkoi haudata siihen kalojaan, jotka sille olivat jääneet tähteeksi ukon kuormasta. Sattuipa karhu parahiksi tulemaan paikalle.

• -Mistä olet saanut noin paljon kaloja, kettu kuomaseni? se kysyi.
• -Olen ne onkinut järvestä, karhu kuomaseni.
• -Kylläpä sinua on onnistanut. Etkö opettaisi minuakin onkimaan?
• -Mielelläni, kuoma kulta. Mene järvelle jonakin iltana, kun on paljon tähtiä taivaalla. Pistä häntäsi avantoon ja istu ihan liikkumatta aamuun asti. Vedä sitten häntäsi ylös niin huomaat, että jokaiseen karvaan on tarttunut kala.
• -Paljon kiitoksia, kettu kuomaseni!

Samana iltana oli taivas täynnä tähtiä, sillä oli kova pakkanen. Karhu teki ketun neuvon mukaan ja meni avannolle. Siellä se työnsi häntänsä veteen ja istui paikallaan aivan hiljaa. Vähän ajan kuluttua alkoi hännässä tuntua nipistyksiä, sillä avanto jäätyi umpeen. Karhu tuli hyville mielin. Se arveli nipistyksen johtuvan siitä, että kalat tarttuvat kiinni häntäkarvoihin. Yön aikana avanto meni vahvaan jäähän. Kun aamu tuli, karhu yritti vetää häntäänsä ylös. Mutta se ei onnistunutkaan. Siihen täytyi karhun jäädä. Kettu veijari oli aamulla aikaisin lähtenyt liikkeelle ja näki karhun avannolla istumassa. Paikalla kettu juoksi ukon ja akan tuvalle huutaen:

• -Karhu pilaa avantonne! Karhu pilaa avantonne!

Ukko ja akka kiiruhtivat kumpikin halko kädessä jäälle. Kaikin voimin he alkoivat mukiloida karhua. Kiivaasti karhu yritti kiskoa itseään irti. Viimein häntä katkesi ja jäi avantoon. Karhu pääsi pakoon, mutta siitä lähtien sillä ei ole ollut häntää.