Puhekieli

Sanotaan, että suomea puhutaan kuten kirjoitetaan. Tällä tarkoitetaan että kirjaimet ja äänteet vastaavat toisiaan. Silti puhuttu kieli eroaa suuresti virallisesta kirjoitetusta kielestä. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia ei-äidinkielisille puhujille. Yleispuhekielen lisäksi puhutaan myös eri murteita ja slangeja. Seuraavassa tarkastellaan yhtä esimerkkilausetta.

Selvin ero on persoonapronomineissa. Esimerkiksi minä on puhekielessä lyhyemmin sä ja sinä on sä.

Minä lähden töihin, sinä menet kouluun. -> Mä lähden töihin, sä menet kouluun.

Yleensä d:tä sanan keskellä ei lausuta. Näin ollen, esim.

tehdä -> tehä nähdä-> nähä juoda-> juua syödä-> syyä vedon -> veon veden-> veen

Yleensä d on tulosta astevaihtelusta. Esimerkiksi lähteä:lähden. Näin ollen:

Mä lähen töihin, sä menet kouluun.

N on konsonantti, joka katoaa herkästi. Varsinkin sanan lopusta se usein katoaa. Mahdollisia n-päätteitä ovat muunmuassa

omistusliite: minun ->minu sinun -> sinu Yksikön 1. persoonapääte kävelen-> kävele teen-> tee illatiivin pääte Suomeen->Suomee kotiin->kotii

Esimerkkilause lyhenee jälleen:

Mä lähe töihi, sä menet kouluu.

Joskus n saattaa kadota myös kahden vokaalin välistä:

Mä lähe töihi, sä meet kouluu.

Muita puhekielisyyksiä:

• Puhuks sä suomee? (Puhutko sinä suomea?)
• Mistä sä oot kotosin? (Mistä sinä olet kotoisin?)
• Mistä sä tuut? (Mistä sinä tulet?)
• Tiijäksä? (Tiedätkö sinä?)
• Emmä tiiä. (En minä tiedä.)
• Mä tykkään susta. (Minä pidän sinusta.)
• Mä oon Helsigis. (Minä olen Helsingissä
)
• Mä lähenny. (Minä lähden nyt.)